Hankalinta kirjoittamisessa on välttää filosofointi, pohti taannoin aihetta Väinö Linna. Hän myönsi haastattelussa, että usein tunsi tarvetta filosofointiin ja sitä lipsui myös tekstiin. Mutta kuten Veijo Meri, myös Linna väittää, että hyvä kirjallisuus ei koostu kirjailijan filosofisista oivalluksista, vaan katseesta siihen, mitä kuvataan.
Minulle on tullut työtapa uuden romaanini kanssa. Tulen kirjoittaneeksi 2-5 liuskaa filosofista (sontaa, kuten itselleni sanon) tutkimusta, jossa pohditaan vaikkapa ihmisen ja maiseman suhdetta, tai tuulemista. Sen kaltaisia asioita. Niitä ei kukaan jaksa lukea, vähiten minä itse. Ruokottomuuksia, laaduttomuuksia. Mutta sitten joku tulee ja kysyy hyvin. Toinen vastaa siihen. Se jolta on kysytty, loukkaantuu. Haistan, että tila on makuuhuone. Kappas. On tulossa kohtaus.
Se mitä tapahtui viime viikolla sai minut Heidin avustuksella tilaamaan T-paidan, jossa lukee: Älä häiritse - kohtaus kesken.
Kohta minäkin olen yksi näistä, joka kulkee "enkeli-tai muutapaskaa" sitaatti paidassaan (sitaatilla muistelen edesmennyttä Jenni Ahvenaista, opiskelijaa, joka lähti).
Tämä ilman muuta on tämmöinen löysä, väsynyt maanantaikommentti.
Sisko kävi ja uuvutti minut.
Sisko on aina muiden puolella paitsi minun, jos puhutaan minun elämästä.
Sisko oli rautatieasemalla ja näytti filmitähdeltä. Tulin siihen, se oli sytyttämässä tupakkaa. Sillä on aina uudet vaatteet joten koskaan ei voi olla varma kuka se on. Sisko kääntyi. Hymyilin, säikähdin. Sisko poltti tupakkaa kuin filmitähdet polttaa.
- Jumalauta sä olet kaunis, sanoin.
- Mä meikkasin junassa, sisko sanoi.
- Mulla on ihan älyttömästi kerrottavaa, sanoin.
- Ooksää taas sotkenu asias, sisko sanoi.
Myönsin.
- Miten sä ehit.
- Hyvin. On aikaa.
Kerroin kaiken, mitä piti.
Sisko nauroi. Oli paljon juonenkäänteitä. Yritin muistuttaa sitä siitä, kenen puolella sen kuuluu ja kannattaa olla jos ajatellaan yösijaa ja viinejä.
- Sinä syyllistyt, koska olet syyllinen, sisko sanoi.
Vein sen junalle seuraavan päivän iltana. Sisko otti filmitähtilaukkunsa, se on valkoinen ja nahkaa. Sisko oli minulle vihainen kun esittelen sen kaikille "semmoisena joka urheilee" ja "että sillä on parempi perse."
- Mä sanon muille että sä olet fiksu ja kirjailija.
Siskon mielestä se on epäreilua. Ikään kuin minä en minä hetkenä hyvänsä vaihtaisi osia. Noin vain se hyppää pelkääjän paikalta ensin minut henkiseltä epätasapainolta pelastettuaan. Näky on harmoninen ja kaunis. Siskolla on musta tukka ja kissan vartalo. Sisko hymyilee ja tuikkii auton ovesta sisään.
- Mä rakastan sua.
Noin vain.
Noin vain sanoo tuollaista. Ääneen.
- Niin minäki.
Yskin. Yskittää. Sisko panee oven kiinni. Ajan pois.
Melkein kun olen perillä soittaa vieras mies ja vieraalla äänellä lukee minulle päivän Pentin.

Terveisiä sille joka luki Pentin. En oo toipunu. Enkä siitä halua toipua. Ihana.

Kiitos.
Essi