E-80 seminaari Urjalassa tutki tänä vuonna kirjailijan rooleja ja naamioita.
Pentinkulman päivät ja sen esikoiskirjailijaseminaari ovat muodostuneet jo käsitteeksi kirjailijoiden ja sellaisiksi haluavien piirissä. Itse olen unelmoinut päivistä Pentinkulmalla siitä lähtien kun olen kirjoittanut.
Tänä vuonna tulin valituksi tuohon ryhmään, jota ansioituneet opettajat koulivat. Ryhmän vetäjinä kirjailija ja kouluttaja Taija Tuominen, runoilija Tommi Parkko, kirjailija Mari Mörö sekä FT Jussi Ojajärvi.

811133.jpg

Taija Tuominen, Tommi Parkko, Marianna Kurtto

811131.jpg

Teosten tutkimisen ja palautteen lisäksi opiskelimme kirjailijan arkea. Edessä punapaitainen esikoistekijä Lauri Levola, jonka isä Kari Levola opasti Kirjailijaliiton puheenjohtajan ominaisuudessa mm. verotuksen suhteen. Viinipullon takana seisoo Seppo Heikkinen (jolta Palava maa, Tammi).
811150.jpg
Ratkaisevinta kirjailijaksi tulemisessa on itsetunto, opetti Mari Mörö. Kirjasin ylös
Mörön luennon aiheesta. Tärkeää ajateltavaa. Tämän vuoden kirjoittajalinja pohtii
kirjoittajan itsetuntoa Mari Mörön alustuksen saattelemana myös. Kuvassa Mari Mörö
ja Riikka Pulkkinen.
811168.jpg
Persoona Ville Hytönen julistaa olevansa vakava ja
romanttinen runoilija. Hytöstä kirjailija Mörö moitti nokkeluudesta,
mutta esikoiskirjailija itse valitsee määritelmänsä. "Minä olen
Ville Hytönen, vakava runoilija minä en ole nokkela," hän esittelee
itsensä illan runoesityksessä.
Illalla Hytönen päätti vaihtaa nimensä Urjalalaisen legendan Väinö Linnan
kanssa. Kuva on epätarkka. E 80 seminaari, Väinö Linna, lukee nimikyltissä.
Mutta voi! Miten käy Villen kasvojen!
Kirjailijan roolit ja naamiot -seminaarin nimikkokuvaksi on raadin yksimielisellä
äänestyksellä valittu Hytönen muuttuu Väinö Linnaksi -otos.

No niin.
Jatkan työhuoneeni järjestämistä.
Uusia opiskelijoita on tulossa 16. Siinä on yksi enemmän kuin mitä lupasin,
mutta menkööt. Lisään muiden esikoisseminaariin osallistujien kirjailijoiden nimet tähän myöhemmin, että tulevat oikein.

toistaiseksi tyhjältä Kivikoululta,
Essi Kummu