Kirja kertoo siitä kun frankkien armeija käy sotaa. Mukana on Kaarle Suuri. Alun tapahtumat tapahtuvat Pariisin liepeillä. Kirjassa alkupuolella taistellaan paljon tai majaillaan sotaleirissä. Loppupuolella seikkaillaan pitkin Eurooppaa. Mutta tärkeintä ovatkin henkilöhahmot, eivät tapahtumat.

Päähenkilö on ritari Agiluft. Häntä ei ole olemassa. Kun haarniskaan silmikon aukaisee, näkyy vain tyhjää. Hän pysyy koossa pelkällä tahdonvoimalla. Hän tietää kaiken, muistaa kaiken, hän on täsmällinen, täydellinen. Hänen haarniskansa loistaa puhtaana ja valkoisena. Mutta hän on salaa kateellinen niille, jotka ovat olemassa. Niille lihallisille ihmisille, jotka voivat ottaa haarniskansa pois ja näyttää vaaleanpunaiset varpaansa.

Hänellä on aseenkantajana Gurdulu. Mies, joka on olemassa, mutta hän ei itse tiedä sitä. Hän eläytyy joka asiaan täydellisesti. Kun hän näkee ankkoja, hän luulee olevansa ankka. Sammakon nähdessään hän kurnahtaa. Syödessään soppaa hän itse luulee olevansa soppa. Kerran hän väitti, että koko maailma on soppaa. Puhuessaan kuninkaalle hän ei muista onko hän itse kuningas vai Gurdulu. Hänellä on monta nimeä.

Tarinassa on mukana myös innokas, nuori Rembalt, joka on tullut sotaan kostaakseen isänsä kuoleman. Sekä synkkäkatseinen nuori soturi Torrismond.

Mukana on tietysti myös kaunis nainen, ritari hänkin, Bradamante. Hän on hulluna Agiluftiin. Hän voisi saada kenet haluaa, mutta hän kurkkua myöten täynnä sellaisia miehiä, jotka ovat olemassa, ainoa mitä hän voi enää haluta on sellaiset miehet, jotka eivät ole olemassa.

Kirjassa on myös muutama nunna. Heillä on tarinassa tärkeä rooli. Jossakin vaiheessa muutamat sotaleirin henkilöt lähtevät taistelukentältä kuka minnekin. Esimerkiksi Ritari Agiluftin täytyy lähteä puolustamaan mainettaan. Kirjassa seurataan heidät matkaansa. Ja lopuksi tietysti selviää mitä kenellekin tapahtuu.

Kirjassa on 127 sivua. Sen on kustantanut Tammi. Alkuperäinen kirja ilmestyi 1959. Suomeksi se julkaistiin 1962.

Mielipiteitä: Pidin kirjasta. Tuntui, että siinä ole yhtään turhaa sanaa tai lausetta. Jokaiseen kohtaukseen on jotain suurempaa piilotettuna. Henkilöhahmot ovat karikatyyrejä, mutta niin aitoja kuitenkin.  Kirjassa on sekä vakavuutta että hilpeyttä. Nerokas kirja!

Heidi

Ps. Lisätietoja kirjailija Italo Calvinosta.