...ja tänään olemme harjoitelleet olemaan taas lapsia pitkästä aikaa. Ettei linjan tunnelma liian vakavaksi menisi. Ja hyvä niin. Tuli ihan peruskoulun ensimmäisen lukuvuoden traumat mieleen, kun sain taas olla Vettä kengässä -leikissä lähestulkoon viimeinen, joka itselleen sen oikean ystävän lopulta löysi. Mutta sitäkin hauskempi leikki oli tarina, jota jokainen sai vuorollaan jatkaa yhdellä sanalla. En muista nauraneeni yhtä hillittömästi vähään aikaan.

Hienoa, että Essi on pitkän jankkaamisen ja pään seinään hakkaamisen jälkeen saanut ihmiset lopulta kirjoittelemaan tänne blogiin. Ja tulkaahan tekin, jotka ette vielä ole rohjenneet.

Joni