Ketä minä tunnen?

Minä vastaan.

En tuohon, mutta enimmäkseen, tunteakseni ja antaakseni toisten tuntea.

Samansukuisiin ajatuksiin vastaan omillani, mutta esittely on vaikea.

Eilen oli vappu. Vanhoja tuttuja - osa ystäviäkin - osittain jo teinivuosilta. Ei sisällä, vappu, piknikillä Linnasaaressa. (Lumisateessa vielä hauskaa, räntä ja vesi tekivät kylmäksi.)

Hyviä ihmisiä, vaikka työpaikkoja niin osa opiskelijoita, osa lehtorin vakanssilla, joku pätkätyöttömänä odottaen oikeata hetkeä, ansiosidonnaisen loppumista, nostaa tutkimusapuraha.

Hyviä ihmisiä, kerrostaloasunnoissa kaikki paitsi yhdet rivitalossa. Hämmentävä huomata, miten itse asuu kaikkein leveimmin ja laveimmin. Tällä tontilla on kaksi saunaa.

Mutta silti. Perinne hätkäytti. Kolmatta, ehkä neljättä kertaa näin vappuaamuna samassa saaressa samalla piknikillä samalla porukalla. Sanonkin, heti saapuessani, että mitä tämä nyt on. Että ihmiset tapaa kerran vuodessa ja laittaa muovilasiin kuohuviiniä ja sanoo kesälle. Aina samalla tavalla. Mitä tämä on. Miksei kukaan muuten käy. Miksi kaikilla niin paljon muita asioita. Miksi muut asiat tärkeämpiä. Miksi velvollisuudet niin raskaita.

Mutta ei se ole totta. Kaikki kysymykset ovat vain omiani. Miksi minä en käy. Miksi minulla niin paljon muita asioita. Miksi muut asiat menevät aina edelle. Miksi velvollisuuteni niin raskaita. Elämä lisääntyy ja kasvaa, menneisyys kasaantuu ja kädet eivät enää yllä ympärille, minä olen kuten muut, aika kuluu, aika kuluu, asioita tehdessä, pitää jättää jalanjälki maailmaan.

Mietin onko tämä aikuisuus. Ei se ole. Ei se ole niin kauan kun ei unohda ja kun vielä aikoo ja joskus tekeekin. Niitä jotka eivät ole velvollisuuksia. Niin kauan kun etukäteen kertomatta menee ja sanoo hei ja toinen tai toiset sanoo hei keitänkö kahvit joo ostin kaupasta pullaa pannaanko joku levy soimaan joko se kävelee.

Niin piknik ja ystävät. Että vain makaa siinä retkipatjalla eikä sano mitään, joku nauraa koko ajan, joku topottaa kauheata vauhtia ilmapallon pensaan intu entää perässä, joku isompi ja parrakkaampi kohta samaa vauhtia ensimmäistä kiinni meneekö mereen hyvä ei minne meni tuolla naurua. Objektiivi kasvoilla oota nostan mehukattipulloa näyttää että olis vappu näkyykö humalaiset teekkarit taustalla hyvin. Otatko sukasta tämä on punaviiniä eiku se on tuo toinen sukka tämä on konjakkia kelpaa sekin.

Vaikka ne yhdet sisustaa ei ne ole aikuisia ja vaikka kaksilla on pieniä mukana nekin tuskin. Minä luen Essin kirjoituksen ja mietin onko tätä muilla minä vastaan minäkin mietin miksi se on niin kauhea sana aikuisuus aikuisuus aikuinen aikuisuus miksi miksi miksi ei halua sitä miksi en suostu miksi ei voi olla aikuinen miksi se on ruma sana. Miksi miksi miksi. Miksi pitää sanoa ei ne ole aikuisia onko aikuinen se joka ei enää kysy miksi onko aikuinen se joka unohtaa ja tyytyy eikä enää näe unia miksi aikuinen on tämä miksi sen pitää olla näin pitääkö sen olla näin.

Onko se siksi kun jokainen avattu ovi sulkee kymmeniä muita. Aina lisää joka vuosi joka päivä joka kerta. Onko se sitä milloin suljettujen ovien huuto käy niin raskaaksi että eteen pitää laittaa verho, minä olisin voinut mennä tuosta ja tuosta ja tuosta tai tuosta miksi ei tuosta ja tuostakin ja ainakin tuosta menin kuitenkin tästä.

Onko se siksi kun aikuinen on semmoinen joka ei ole enää lapsi joka ei enää saa olla lapsi. Onko se siksi kun kielikin sulkee ovia. Ja onko sen pakko olla.

Enkä minä nyt enää osaa sanoa muuta kuin että

Minun sydän on neljässä maassa eikä se ole ikinä ollut näin ehjä tai rikki.


Paavo