Kävin keskustelun opiskelijan kanssa.

Opiskelija: Mä en enää kirjoita.
Opettaja: Mikset.
Opiskelija: Emmätiiä. Ei tästä tule mitään.
Opettaja: Tulee tulee! Kirjoita edes vähän.
Opiskelija: En. Ei siitä tule hyvä.
Opettaja: Pitääkö siitä tulla hyvä.
Opiskelija: Pitää tietenkin.
Opettaja: Ai.
Opiskelija: Miten sä kirjoitat sitä romaania?
Opettaja (piirtää sormillaan neliön ilmaan): Se on semmoinen kehys, romaanin alku. Siellä voi sitten kirjoittaa mitä tahansa pätkää. Ne on semmosia tekstinpalasia vasta tässä uudessa. Kestätsä kuinka hyvin kaaosta ja keskeneräisyyttä?
Opiskelija: Mulla on aina jääny kesken kaikki.
Ja niin edelleen. Teimme sopimuksen.
Opiskelija aloittaa leikkimisen.
Hän kirjoittaa minulle joka päivä liuskan, jossa leikkii.
Sanktio liuskattomasta päivästä on kaksi leikkiliuskaa.
Liuskalla saa lukea mitä tahansa, vaikka vain lause, joka ei tarkoita yhtään mitään. Kunhan näen että kirjoitettu on. Että leikki jatkuu.
Tänään sain ensimmäisen liuskan. Siinä oli otsikkona Leikki 1. Ja kirjoitus oli iloa!
Ensi viikolla me aletaan tähän kaikki.