Kukaan ei käy sanomassa mitään. Mää yksin vaan jouvun kaikki uhraamaan, aikani.

Työskentelytavoista: Ei niihin voi vaikuttaa. Sanoo jollekin että olis hyvä tehdä tuo tarina loppuun, se on hieno aloitus, se panee sen vihkon väliin ja hymyilee nätisti päälle. Ja sitten se kirjoittaa uuden ja uuden ja uuden ja uuden ja minä sanon sille ettei tuommoinen ole mikään prosessi. Että pitäis jatkaa se ensimmäinen.

Sitten se kirjoittaa semmoisen mikä saa jalat alta. Emmää pysty nyt kommentoimaan mitään järkevää, sanon ja voin kauhean huonosti tarinan jäljilta. Ja tää menee ja alkaa jatkaa sitä tarinaa ja kirjoittaa päivät ja kirjoittaa yöt ja voi ite huonosti ja hehkuu kuin koskaan.

Monet asiat ovat hatarassa, mutta eivät työskentelytavat, ne ovat jokaisella selkärangassa. Ilman muuta se menee niin kuin eräs ihailemani runoilija sen sanoi: Ne ovat opettajia ja sä vain istut ja kuuntelet. Ja opit. Niin se menee.

Ope. Iloinen.