Nuoriso. Kunnostaudu ja tee itsesi näkyväiseksi näyksi.
Seuraavassa asia joka on tähdellinen kirjoittajalinjalaiselle:

1)Kevätnäyttelyyn saa ja pitää viedä kaunista ja hyvää ja huonoa tässä meidän tapauksessa myös.
Siis ota ja valitse tuotannostasi seinälle pantavaa tai lehtikoriin liuskoiksi luettavaa (näistä on huonoja kokemuksia. Kuten puhuttiin käsiskurssilla, ihmisen keskittymiskyky menee parhaimmillaan muutamiin minuutteihin, siinä ajassa on huono kirjoittajan hurmata ketään).
    - kato omat työt läpi.
    - kollegan kanssa oma näyttelytila tee kauniiksi
   - ne jotka ei ole paikalla esimerkiksi Anni, soittakoot ja käskekööt kollegoita laittamaan omasta puolesta     omia juttuja jotka sijaitsee siinä ja tässä ja kollega auttaa.
   - kaikilta vähintään 2-3 runoa ja muuta luettavaa. Ne lyhytproosaharjoitukset oli nerokkaita, muuten. Ja         Petrillä on paljon myös, mistä valita.

Maanantaina tulee Paavo Heinonen ja lukee tekstejä jotta niihin saadaan vielä toinen näkökulma. Paavo on paikalla ensi viikon.Ne jotka on paikalla sopivat tapaamisajat ja viikon lukujärjestyksen maanantaina opettajan läsnävalvovansilmänalla. Aika monella oli omalle tekoviikolle jo suunnitelmat.
Olemme Paten kanssa katsoneet teidän koko kevään lukuunottamatta huhti-toukoa, arvosanat. Joten ne on tiedusteltavissa ja kerättävissä keltaisiin kortteihin minulta seuraavalla vkolla.

2) Muotokuva.
Kevätnäyttelyssä on ollut tapana että kirjoittajalinjalainen istuu aulassa ja myy ittiä.
Tämä tarkoittaa muotokuvan kirjoittamista ja myymistä eurolla per kappale. Viime vuonna homma toimi hyvin ja kauppa kävi kuin häkää. Paavon kanssa paikalla oleva opiskelijamateriaali vielä vetristelee muotokuvan kirjoittamista, mikäli tähän tulee tilaisuus.
Joka tapauksessa ajattelin että olis pari kirjoittajaa, jotka myis näitä muotokuvia (se on villi tilanne, kehotan kaikkia paikalle) ja sitten vaihdetaan vaikka tunnin välein.

Muotokuvan kirjoittamisen aikana tapahtuu ihme.
Se ei ole kirjoittamisvaiheessa sillä kirjoittajan havainto ja siitä syntyvä muotokuvaruno/lyhytproosa on ihme johon olemme tottuneet. Se on vaiheessa kun muotokuvan kohde ottaa runonsa vastaan ja toteaa sen olevan totta. Mutta. Hän ei uskalla sanoa tätä ääneen sillä kirjoittaja on nähnyt hirveitä (ihania tai kamalia) asioita kirjoitettavasta. Hän vain katsoo kirjoittajaa kauhuissaan.
Se on oikein palkitseva hetki.
Siinä on kasvoilla nähdyksi tulemisen tuntua ja sellaiseen pyrkii jokainen ihminen nyt tämä meni filosofiseksi.
Nyt on sunnuntai. Ja kohta kello yksi. Suunnittelen aamupalaa. Mahtava aamupöhö.

Maanantaihin.
Essi