Aamulla katselen pihaa.
Kunnan työntekijä on päältäajettavalla  vetänyt ruohikon epätasaiseksi.
Nurmikko, linnut ja niiden ääni.
Taivas.
Ei pilviä tänään lämmintä on.

Vaellusolio, kuinka sun rotuus
sopisi muu kuin joustava totuus!

Liminkajoki virtaa kuin grafiikanjäljennös. Outoja geometrisia kuvioita sen pinnalla. Opiskelijat makaavat klimpeissä nurmikolla. Nyt aikaa ei ole.
Luulenpa että makailemme nurmikolla tämän päivän ja luemme tekstejä. Eilen Laura vimmastui kun ei saanut esiintyä runoinensa, tuo hamenainen. Minä tuonkaltaisesta näkyväksi tulemisen innosta hymyilen sisään päin. Laitilalaisen runoilijan kädet puolestaan tärisevät. Se on rakastunut. Ajattelen Berliiniä ja heinäkuuta. Vettä ajattelen ja ajattomia hetkiä, joita toivoin.

Siks, ihminen, sa kuulut rotuus,
maan että peris ihmisyys,
ois ohje oikeus ja totuus!

Ajattelen hiljaisuutta. Se on kuin kosketus. Kesän vietän hiljaisuudessa. Olen sentään muutaman vaikean häirikön kanssa sopinut kesäksi tapaamisia, etten seinähulluunnu. On tärkeää pitää itsensä puhekuntoisena syksyä varten. Eilen joku sanoi että pystyy kirjoittamaan yhtä soittoa enintään kaksi viikkoa, se on mielenkiintoinen ajatus, että on joku raja. Sitä ennen voisi opetella kääntymään takaisin rantaa kohti, ettei elämästä tule sisäinen yksinpuhelu.

Käki kukkoja kukutti,
käkätti kotikanoja.
Kukin kukkea kupunen
kukoi kuin kyky kekotti.
Kaikkokenkkäälä kajasti.

Kuuro kastoi kiukaan kieltä.
Koko kokkona kimahti
kulkukoulun kaulimitse,
kuohimoitse, kuolaimitse
kylykirjaston kihellys.


Sain eilen kirjailijakollega Pauliina Vanhatalolta viestin. On muuttamassa Ouluun. Nyt täällä on nuorta polvea naiskirjailijaa kuin metsää. Pitää keksiä kolmin joku hauska leikki.


Luettavat laulujansa,
runojansa, rääpäleitä,
äkkiviisaat ja äreät
akateemiset kakarat.

Runositaatit ovat Lauri Viitaa ja Otto Mannista, kukoi kuin kyky kekotti. Nyt otan teen ja painun ulos tuon ryhmän kylkeen makoilemaan päivän pahaksi.

Essi