teos Jorma Styng: Pastori

Katselen tytärtä ulos.
Yksin puuhaa hiekkalaatikolla, sen suu käy koko ajan.
Kohta tulee sisälle. Istuu pöntölle ja sanoo:
- Mää puhuin äsken Jumalan kans.
- Ai.
- Niistä puista siellä metsässä. Että miten ne on näin (näyttää kädellä, ihan kallellaan maata kohti) mutta että ne ei oo kaatunu. Vaikka ne olis voinu.
- Missä metsässä.
- No tuolla metsässä. Näin (näyttää kädellä puita, kuinka ovat kenossa.)
- Missä.
- No tuolla pihalla.
- Ei pihalla ole metsää.
- Mutta minä olin metsässä.
- Oletsä poistunut pihalta.
- Olen.
- Jaa no se on sitten homma niin etten päästä sua ulos kerta karkaat ilman lupia.
- En minä lähtenyt pihasta.
- Sitten sinä valehtelit. Äsken.
- En valehdellut. Äiti. Minä vain kerroin tarinan.

Hävitä keskustelu viisivuotiaan kanssa kuus nolla.
Katselen ikkunasta ulos puita. Käy pimeäksi, tulen töihin ja siivoan pöydän roinasta ja suunnittelen viikon. Mutta tietokoneen kello näyttää ihan mitä sattuu. Taas minua viedään, talvi tukkii ikkunanraoista, oravat juoksevat koloihinsa ja ketut. Lämmintä on, "karhut ja hirvet on ihan sekasin tuolla," sanoi juuri ystävä joka lähti kahvilta.
Liian lämmintä on, sanoi.
No jaa.

Pastorilla sentään on rehakka lakki päässä. Ettei palele järki.

Essi