Elämä on pelkkää mielikuvitusta. Elämä on epäreilu, turha ja outo kapsitus tai ajanjakso jonka jälkeen ei ole enää mitään väliä sillä mitä olemme tehneet. Olemme kuolevaisia. Emme ole koskaan vielä eläneet. Odotamme vain sitä mitä kaikista eniten pelkäämme. Ihan vain ettei tarvitsisi enää pelätä. Odotamme omaa armahdustamme. Emmekä koskaan kuitenkaan halua saada sitä. Varikset peittivät koko tien. Ne näyttävät odottavan meitä. Kun lähdemme sinnepäin kulkemaan, sieltä ei ole enää paluuta. Pelkäämme kuolemaa koska pelkäämme itse elämää.
Odotamme kuolemaamme. Se on elämän tehtävä. Kaikille yhteinen. Nostamme kuohuviinilasit poreammeessa. Elämä on meidän juhlamme, kärsimyksemme ja odotushuoneessa istumisemme. Kaikkea tätä emmekä myönnä sitä itsellemme. Kuolemaa odotellessamme kärsimme. Elämä on kuoleman tuomion odottamista. synnyttäminen on kuolemaan tuomitsemista. Jälkeläisesi vain vartioivat aarteitasi kunnes seuraava sukupolvi saa oman vuoronsa ja jälkeläisesikin kuolevat.

Se oli sitaatti kirjoituksesta Odotus.
Anni Pärnänen.
Hauska tyyppi, suora naama ja tukka, niin kai luki muotokuvassa.
Jos minä kirjoittaisin Annista muotokuvan, panisin siihen lapsen istumaan lattialle ja keskittyneesti leikkimään.

Eilen oli kirjani ensimmäinen promootiokeikka.
Hieno hotelli ja hyvät ruuat alkusalaatteineen ja kuohuviineineen. Tutustuin kollegoihin. Sitten oli kirjakauppojen sisäänostajia. Sata. Ja kirjastoihmisiä myös.
Ajattelen että nyt sitä ollaan kirjailijaa. Nyt sitä istutaan mysteerisinä mustissa tässä.
Homma alkaa, siinä on lava. Sata ihmistä tuijottaa. Leena Lehtolainen istuu minun vieressä, nousee, nappaa mikin ja muuttuu rempseäksi ja puheliaaksi ja iloiseksi ja ihmeelliseksi ja puhuu puoli tuntia kirjastaan, joka on heijastettu taululle. Ajattelen mitä helvettiä. Välissä joku nauraa.
Sitten on Timo Parvelan vuoro. Se lukee itse kirjansa ääninauhalle.
Timo Parvela ei ole kirjailija, vaan Stand Up -koomikko. Tasaiseen rytmiin kaikki nauravat ja seuraavaksi on mun vuoro.









Essi