Mikä on rakkaudessa tärkeintä? Tuntea syvintä olemusta jostain, avata syvällisiä tunteita johonkin, tuntea sielussaan jotain, ja ehkä joutuu samalla salaamaan ne kohteelta. Tuntea rakastettu yhtä aikaa salaamalla rakkauttasi. Sinun kuolemasi.

Melu puhkeaa kyynelistä.

Joskus häpeältä tuntuva salaaminen on intohimoista tuntemista suurempi, voimakkaampi – lujin. Oven takana seisoo kuitenkin tyhjyyden voima; taasko minut torjutaan, kun en ehdollista jotain kehyksiä. Vain valokuvia ihailevien ihmisten tapaus on käsittämätön. Kuolema lähtee talosta ensimmäisenä, minä jään sisään. Ajattelenko katkonaisesti, jos rakastan hökkeliäni?

Siteeksi kumpikin on hatara (kuvakirja Pariisista).

Joskus kysyttäessä rakkaastaan on sietämätöntä puhua toisille, kun ei ole saanut kaipaamaansa tunnekaikua kohteelta. Itse asiassa valokuvan vedos on jo tilaus unohtaa…

On lähdettävä ennakkoluulottomasti rakastamaan vastauksia.

Kiusallisinta olisi kuitenkin olla tuntematta rakkauttaan. Sisällä tunnen itseni yhä ”salarakkaaksi”, joka elää kuin kerjäläinen satunnaisista sydämenlahjoista. Valokuvat esittäytyvät, tai valokuvia esitellään minulle (elävä tuska muistoon), mutta vain mielikuvitus ei ole petettävissä. Rakkauden tietoisuuksien summa on myös sinun lähipiirisi, joka pian jo hajoaa tomuksi.

petri