Metsä, syksyinen pimeä.
Miten tänne saavuin, sataa. Kuljen metsässä, sadetta pehmeät mättäät, sinä.
Käteni sinun paljaalle vatsalle oletko muistanut syödä taaskaan, sinun niska miten etsin tieni aina sinne ja siellä olen, no koska käskit minut tänne katsotaan, mihin viet. Mene.
Mene sinä.
Kumisaappaat hölskyvät, emme puhu, askeleita vie sinä ei minusta ole kuin hiljaiseen. Oksat rasahtavat kumisaappaan alla, katki menevät oikein Tiedätkö sinä missä me ollaan? Miksi metsä on pimenevä? Miten laitan sadetakin hupun pääni päälle se on huutavan keltainen niin kuin värit minulla aina ja sataa siihen, ropisevat pisarat, käännyt katsomaan seuraanko vielä, en minä sinua seuraa, ropisee ja kaikki on sen ääntä, minä seuraan liikettä, että mihin. Sitä. Älä vain puhu, nyt.
Metsä. Joitakin alkavia sieniä, puolukoita, niiden punakka kiiltävä pinta. Vieläkö on syksy? Vieläkö mennään. Ei, sinä pysähdyt ja istut jonkun päälle.
Seison kun en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Jatkaako matkaa, en ole koskaan osannut suunnistaa metsässä, nyt pitäisi männyistä lukea pohjoinen mutta mitä se auttaa missä pohjoinen on ja missä etelä, tästä on vain kaksi kilometriä kotiin. Vie sinä.

(tehtävä: Kirjoita itsesi paikkaan ja paikasta pois. Katso saatko seuraa.)

(Haluan pois. Katsotaan pääsenkö)

Mutta sinä et vie.
Sinä istut siihen. Katson polkua taakse, mikä se oli.
Ei ole askeleen jälkiä mättäissä, pehmeitä ovat, nousevat heti takaisin ylös askeleen mentyä enkä jaksa sitä miten katsot, tuollainen odottava aina sinulla on nälkä mutta eväitä et viitsi tehdä itse mulla on lapsia. Älä sinä ole yksi niistä, mäntyjä, puolukanvarpuja neulasia pehmeää joustavaa sammalta jalan alla

kunhan leikin.
miksi aina kaikki pitäisi loppuun asti viedä vie sinä.
tästä ei tullut tarpeeksi huono tee sinä huonompi. Ens viikolla tutkitaan romaanin työtapoja.

Essi