Minun nuoriso on siirtynyt toiseen blogiin. Kuvassa alla näytän punaiselta ja siniseltä.
Mistä väreistä puheen ollen löysin muuten vihdoin opiskelija B:n kanssa käytyyn violettikeskusteluun lopputeesin: "Violets are blue."
Violetit on sinisiä. Opiskelija oli oikeassa ja minä olin väärässä väitin violettia violetiksi vaikka se on sininen, minun poika katseli pihalle eilen ja kysyi koirasta kauempana "onko se kissa joka pureskelee hattua" enkä voinut sanoa siihen tietenkään muuta kuin että se kyllä ihan hyvin voisi olla.
Ihan hyvin se voisi olla.
Hyvin katsottu minusta. Värit on neuvottelukysymys (mitä neuvoteltavaa on siinä että sininen on violetti? miksi saivartelen enkä pääse asiaan, jota ei ole? Just tämmöset kirjoittajat on rasittavia. Ehkä ne ovat kesälomalaisia kaikki tämmöiset.)
Kirjoittajalinjan päättäjäisistunnossa laulettiin suvivirsi ja juotiin kuoharit muovimukeista ja siunattiin se hetken mielijohteesta vaikka se oli epäpyhä häväistys. Nieleskelin ja halasin kaikki lampaani mustat ja valkoiset. Ihmiset on erityisiä aina. Toivon näkeväni kaikki jollain tapaa. Toivon kirjeitä.
Nyt lepään blogissa ja huoneissani. Yritän kirjoittaa. Siitä ei tule mitään. Ajatus tappaa minut 6-0. En voi ryhtyä millekään, joku kirjoitti että oikein vilkas ajattelu on niin toimeliasta että se vie kaikki voimat. Tässä täytyy olla kyse siitä. Voisin vain nukkua päiväkaudet. Tämän päivän aloitin 4 h päikkäreillä, eilen sentään sain näytelmän ruodittua ja muuta tähdellistä.
Makaan terassilla, kesä on. Joku hurja kela alkaa pyöriä mielessä. Siinä on ihmisiä ja opiskelua ja kirjoitusta ja ihmissuhteita ja jonkun sanomana sitä ja toisen kirjoittamana tätä. Enpä tiedä
Pitäis siivota pää.
Siihen menee tovi.
Lepään itsessäni vähän, toivon mahdollisimman vähän häirintää.
Se on kutsu häiritä aina. En vastaa puheluihin silti.

Essi