Sirkka Turkan runoja on juuri ilmestynyt Rami Saaren kääntäminä hepreaksi. Runokokoelma ilmestyi viime vuonna Israelissa Carmel Publishingin kustantamana. Teoksen nimi on suomeksi Syvällä metsän sisällä.
Sirkka Turkka osallistui myös kunniavieraana syksyllä 2006 Jerusalemissa järjestettyyn kansainväliseen runousfestivaaliin. Turkkaa käännetty viime vuosina mm. Alankomaissa, Hollannissa ja Belgiassa.

Näin Sirkka Turkka kirjoittamisestaan:

"Kun ajattelen kirjoittamista. en tiedä mistä se sitten tuli... Minä luulen, että sen puolitoista vuotta Täbyssä ja Ypäjällä olin niin selkä seinää vasten, että jokin väylä täytyi löytyä, ja onhan se totta, ettei hevosäijien kanssa mitään verbaaliakrobatiaa harjoiteta. Voi olla, että puhumattomuus oli työntämässä minua seinää vasten kirjoittamaan."

Sirkka Turkka kertoo, että yleensä hänellä on voimakkaita kausia, jolloin hän ei merkitse mitään muistiin. "En vaikka mieleen tulisi kuinka hyvä lause. Silloin kirjoittaminen on niin vastenmielistä, minulla on sellaisia vastenmielisyyden kausia," kertoo Turkka Helsingin yliopiston Studia litteraria 2000 -tapahtumassa 8.2.2000. Luennot on julkaistu Ritva Haavikon toimittamassa Miten kirjani ovat syntyneet 4 - teoksessa (WSOY, 2000). 

Nuorille kirjoittajille Sirkka Turkka sanoo: "Heittäytykää sekaan vain,  kaikki voi pistää peliin". Yleensä kirjoittajat hakeutuvat sellaisiin yhteisöihin joissa kirjoittamisesta puhutaan. Turkka itse oli Oriveden opistolla vuonna 1972, koska silloin Limingan taidekoulun kirjoittajalinjaa ei valitettavasti vielä ollut tarjolla, ja tutustui Eila Pennaseen ja Mirjam Polkuseen. Molemmilla oli kauaskantoinen vaikutus kirjoittamisessa. 

Maailmankirjallisuudesta Turkkaan ovat vaikuttaneet eniten espanjalaisen Federico Garcia Lorcan, chileläisen Pablo Nerudan,  ruotsalaisen Gunnar Ekelöfin ja  suomenruotsalaisten Gunnar Björlingin ja Lars Huldénin tuotanto. 

Lyhyt kalpea talvipäivä

(kokoelmasta Vaikka on kesä 1983)

Lyhyt kalpea talvipäivä mahtuu

vaikka koiran hännänpäähän.

Niinkuin se pieni elämä, joka hyvin mahtui

pihlajan ja pihlajan väliin.

Tulevat talvipäivät, siirtolaiset Lumenmaassa

ikävä tulee, vanha tuttu, piirtää nimensä

sydämen pehmeään pintaan.

Öisin katot nousevat ja laskevat:

kummalliseen riemulauluun niitä vetää taivas.

Ja lumisateen keskellä minä odotan

yhtä ja ainoaa, kasvoja

valkoisempia kuin lumi.

Minä odotan, en minä enää mitään pelkää.

Minä vain odotan.

Mutta kun sinä lopulta tulet

vuosien ja vuosien kuluttua,

olen minä jo silloin vanhus, valmis lähtöön.

Sillä niin on: vaikka minä kuinka odotan,

täällä me emme enää tapaa.

Siinäpä Turkkaa. Sataa lunta, enkä saa kirjoitettua mitään muuta kuin romaaniani, kaikki muu on sitaatteja. Päiväkirjaankin vain piirtelen kuvia. Mutta olen ylpeä niistä! Ne ovat runoutta, kaikessa anatomisessa heikkoudessaan ja viivan epävakaudessa!

Puseja ensi viikolla aloitamme proosan.

Essi