Arvoin aamulla Kai Niemisen runokirjasta Vakavia runoja yhden runon. Luin sen ääneen kaikille. Essi käski laittaa sen tänne blogiin. En tiedä miksi. Ehkä siinä on jotain.

Hän on nähnyt hyväksi määrätä että arkenakin on juhla,
läpitunkemattoman paksuna kimaltelevaa lumetta, hilpeää
musiikkia, viiniä, naurua ja tanssia, mutta sinua ja minua
se ei koske koska meille arki aina on musiikkia, viiniä ja
naurua ja sen me teemme itse. Mitä me menetämmekään
saamatta korvausta. En kärsi edes ajatella.

Kai Nieminen Vakavia runoja (Tammi 1997)


Heidi