Elokuvan 1900-luku on päättynyt. Näillä sanoin Helsingin sanomat aloittaa muistopuheen minun Ingmaristani, joka on elokuvan suuri mies, nero. 

Olen koko kesän vältellyt mediaa, ihmisiä ja muita tarinoita kuin omiani. Eilen sain tekstiviestin: ""Naisen naamio peitti sielun kasvot, nyt Ingmar Bergman peittää ruumiinsa kasvien alle. Ethän ole järkyttynyt hänen kuolemastaan?"

Uh huh.

Huh huh.

Mitä olin tekemässä. Viiliä sekoittamassa itselleni. Pihalla hellettä ainakin kolmekymmentä. Laitoin radion auki, ei uutisia. Lapset katsoivat parhaillaan muumista Hiekkalinna-nimistä jaksoa, jossa täti Vilijonkka määrittelee juuri taidetta ihmisen sielua ylevöittäväksi ja elämää hurmioittavaksi, elämää suuremmaksi asiaksi. Tästä suivaantuneena pikku Myy päättää muovailla hiekasta Mörön. Hui kamala! Vilijonkka huutaa, ei sellaisia aiheita saa tehdä! Minulla on mörköolo niinpä minä teen mörön, Myy sanoo, vänkyrä, kädet lanteilla, ja kasaa hiekkaa tykönsä läjän. Muut tuijottavat tyrmistyneinä hanketta, Myy piirtää rajan itsensä ja taideteoksensa viereen, noin metrin päähän, tämän lähemmäksi ette tule! Pysykää pois! Ingmar Bergman oli hirveä luonne. Hän rakasti ja vihasi samalla intensiteetillä, kirjoittaa Bergmanista hänen pitkäaikainen ystävänsä ja työkumppaninsa Jörn Donner. Bergman oli kuusi kertaa naimisissa. Hän ei erottanut työ- ja vapaa-aikaa toisistaan, vaikka ajan kanssa olikin natsi. Tämänkaltaisia tekijöitä ihailen itse, mistä tunnistaa taiteilijan, muuta kuin siitä että se on kaunis? (Katso kuvaa nuoresta Ingmar Bergmanista. Ei voi kuin toivoa eläneensä hieman aiemmin.) Taiteilijan tunnistaa siitä, että se uskoo todeksi sen, minkä tuntee ja ajattelee itsessään. Tämä näkyy Bergmanin työskentelytavoissa, jotka kattavat tavan elää myös.

Jostain syystä kaikissa elämäni tärkeissä kohdissa minulle tuolta tai toiselta puolta on nakattu Bergmanin elokuva. Tämä elokuva sitten jollain tavalla liittyy kyseiseen elämänvaiheeseen, jää osaksi sitä, nimeää sen, ikään kuin. Tukholman yliopistoon on perustettu professuuri Bergmanin tutkimiseen. Hänestä on tehty yli viisituhatta kirjaa. Kun Bergman paljasti omat muistiinpanonsa, käsikirjoituksia ja näytelmiä, elokuvia ja ajatuksia, muistiin kirjoitettuina, ajatuksen rönsyinä, kokonainen huone täynnä ajatusta. Voi vain kuvitella minkämoinen määrä ajatustyötä yhden elokuvan tai näytelmän alusta loppuun saattamiseen voi sisältyä, kommentoi tähän Hesarin toimittaja.

En voi väittää olevani mikään Bergman -asiantuntija. Minulta on useita merkittäviä elokuvia vielä näkemättä, itse asiassa olen nähnyt ja lukenut tuotannosta vain murto-osan. Mutta pidän Bergmanin elokuvista ja hänen kirjoituksistaan sillä intensiteetillä kuin rakastutaan. En haluaisi edes pilkkoa enkä selitellä sitä. Kun näen hyvän teoksen, en halua puhua mitään. Luin Sarabandetin, enkä halunnut puhua. Jos puhun rytmiikasta tai repliikkien säteilemisestä joka suuntaan, Sarabandet on jo pilattu. Hyvän ystävän tai rakastetun seurassa haluaa vain olla. Levätä siinä hetken. Tässä minun suhteeni Bergmanin tuotantoon.

Kuten aina esikuvissa, tarina Ingmar Bergmanista on ihan yhtä kiinnostava ja hiljentävä kuin hänen taiteensa. Mutta Ingmar Bergmanin tapauksessa nämä ovatkin yksi ja sama asia.

Lepää rauhassa Ingmar. Ja kiitos sinulle.

 

Essi

 

FST esittää 1.8. alkaen kolmiosaisen sarjan Bergmanin työstä ja elämästä.

TV1 esittää Donnerin keskusteludokumentin perjantaina 3.8. Donner vietti kolme päivää ystävänsä luona keskustellen taiteesta ja Bergmanin tuotannosta.

Laterna Magica, 1987 julkaistu muistelmateos Bergmanista