Sattui jomottavaan päähän yksi ajatus.
Kun päädyin jotain kiertotietä erään vastikään joen toiselle puolen siirtyneen linjalaisen b-logia.
Aattelin muuten, että sen Liminkajoen vois uudelleennimetä Styxiksi. Sitten sais kukin miettiä että mikä puoli on mikä puoli.
Mutta se ei ollu se ajatus.
Se ajatus oli se, että pyyhkikää hyvät ihmiset 'minä' pois
kirjotuksistanne, näistä blogeista ja muistakin, jos niitä on.
Kirjottakaa Asioista. Tää on nyt jo huomista oppituntia ehkä:
että 'minun mielestäni' tai 'olen sitä mieltä että' tai
'henkilökohtaisesti minä ajattelen' on melkein missä tahansa tekstissä
turhaa huulteheiluttelua, jonka ansiosta lukija kyllästyy välittömästi.
että mitä tahansa ihminen kirjoittaakin, mihin tahansa,
niin pelkästään sen tekstin allekirjoittamalla eli signeeraamalla,
etkstin ylle tai alle, tulee ilmaistuksi se, että kyseisessä tekstissä
esitetyt ajatukset ovat allekirjoittaneen ihmisen ajatuksia.
että aika vähäinen on se ihmisten määrä, jota oikeasti
kiinnostaa se, että 'minun' eli esimerkiksi minun, Paavo Heinosen, pään
sisällä on ajatus; sen sijaan ihmisiä kiinnostaa se ajatus. Eli älkää
piilottako sitä ajatusta jatkuvan minäminäminä-hoennan alle.
Tämänkin asian huomaamiseksi teidän kaikkien - puhun nyt siis
kirjoittajalinjan oppilaille - tulee lukea niitä lehtijuttuja, esseitä
ja artikkeleita, mitä mää oon sinne koululle raahannu selkä vääränä.
Jotta huomais sen, että ne jutut, missä kirjottaja vetää huomion
itseensä tuommosilla turhilla yksikön ensimmäisen persoonan
korostuksilla, on paljon vähemmän kiinnostavia kuin ne, joissa ei.
Ja siis se, mikä ei oo niinkään huomista oppituntia, että kun
suuntaatte katseenne ja korvanne poispäin oman pään ja ruumiin
sisäisistä sapen ja muitten nesteitten liikkeistä, huomaatte paljon
enemmän asioita.
Blogejahan ei pitäis silleen eli tälleen arvostella, kun mää nyt teen,
mutta heräs vaan tää ajatus, kun sinne Ismon vuodatukseen eksyin ja
havaitsin sen paljon tylsemmäksi kuin olisin Ismolta häntä hieman
tuntien odottanut. Ehkä kaikilla on vaiheita elämissään.
Vaan siis eli että sitten ku lopettaa sen vatvomisen, että ehkä minäkin
vai mitä joo kai tai no mutta entä jos ja oisko kuitenki parempi ettei,
vaan jotain muuta mutta sitten toisaalta oon kyllä ajatellu näinki että
se vois mennä jos tekis tälleen eli tolleen ja onko se kuitenkaan
sitten se oikee valinta ja jos siivet leikataan ja joku lasauttaa
haulikolla just, ku nousen ilmaan ja oon lähössä parven mukana etelään,
niin mitäpä sitten sanotte, että oisko ollu kuitenki parempi pysyä
maassa vaan -
Niin siis sen ku lopettaa, siitä kynnyksestä kun pääsee yli, sitten vasta saa mitään aikaan.
Mulla on itellä just se kynnys, kestäny jo monta viikkoa, yhen parin
sivun Kaltiojutun kanssa, jonka ei pitäs olla mitenkään vaikia. Ja se
rassaa, ja ärsyttää, ja en mie sano että se ois aina yksinkertasta se
lentoonlähtö. Just tämän mun jutun kohalla on ihan sama asia, että se
on liian lähellä 'minua' eikä 'minä' meinaa millään haluta siitä
itteään irrottaa.
Tämä on siis itseopetusta samalla, keppiä ja porkkanaa.
- Paavo
maanantai, 29. tammikuu 2007
Kommentit